Tapaaminen oli sovittuna keskiviikoksi ja kello yhdeksitoista. Taas sain todeta, et liian ajoissa ei kannata mennä. Turvamies pakotti odottamaan ala-aulan tylsällä sohvalla yli puoli tuntia. Aikani kuluks kävin kiertämässä korttelin.
Haastattelu meni kai ihan hyvin, koska paikka on nyt mun. Toimin harjoittelijana Suomen pysyvän edustuston kauppapoliittisella sektorilla touko-heinäkuun. Hauska sattuma on, et ihmisoikeuspuolen harjoittelija on hyvä opiskelukaverini Suomen Turuust. Voi tulla ihan kiva kesä!
Mukana aurinkoisella etelänreissulla Ellu ja Olli. Jo entuudestaan tutulta kirpparilta löytyi muun muassa tennismaila ja keilakassi. Golfbägi, sohvapöytä ja sukset jäi vielä ostamatta, ens kerralla sitten.
Onnea puluseni! Geneve on ihana paikka ja voi hyvin olla, että tulen sinua moikkaamaan ;)
VastaaPoistaOu jee! Kansainvälisyyttä, mainetta ja mammonaa! Sounds good! Suurin onnittelu siitä että sait ilmeisesti rahoituksen järjestymään! Terkkuja lumisesta Turusta! Ja vielä yksi huutomerkki! (!)
VastaaPoista- Seppä
Thank juu. Mammonasta en tiedä, mut kansainvälinen ympäristö se ainakin on. Paikka oli jo valmiiksi sovittu ÅA:n kanssa, joten rahotuksen kanssa ei (tällä kertaa!!) ollut ongelmia. Piti vain mennä, näyttäytyä ja voittaa ;-)
VastaaPoistaTervetuloa kylään!
Näytän muuten ehkä vähän pululta noissa kuvissa...
VastaaPoistaEnkö mä ollut ainoa joka saa kutsua sua puluksi? Aion ihan täysillä hyödyntää tätä oikeutta. Mutta todella hienoa, että pääsit sinne! Voitte Natalian kanssa valloittaa kaupungin. Ja syödä pikkuisia ahvenia.
VastaaPoistaOu nou, Agentti L ei ole ehtinyt ollenkaan kommentoimaan! Ihmettelit jo varmaankin mihin mä olen joutunut...
VastaaPoistaMILJOONASTI onnea harjoittelupaikasta!!! Mä tiesin, että sä loistat siellä haastattelussa. Kauppapoliittinen sektori kuulostaa, öhm, mielenkiintoiselta. Sveitsissä lienee joku magneetti, kun kaikki äkkiä ovat siellä tai lähdössä sinne. L viettää kesää eksoottisissa merkeissä Hämeenkadulla, blaah!
Kramis!
Sveitsi on sellainen varakkaiden opiskelijoiden lomailupaikka.
VastaaPoistaMr. Solveig
Mr. Solveig on oikeassa. Viihdyn niin kovin hyvin.
VastaaPoista